sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Täydellinen kevätpipo Mylle

Tästä tuli hyvä, loistava! My tykkää ja minä tykkään.



Juu, malli oli vähän väsy kuvia ottaessani.

Tain pipon samalla periaatteella kuin tämän kevään ensimmäisenkin pipon Mylle. Mutta kylläpä tulee erinäköinen kun tekee vähän oikeaa ja nurjaa ja laittaa raidat toisella tapaa. ;-)

Idea tähän pipoon lähti, kun kiertelin vaatekaupoissa eilen. Oli myynnissä Fredriksonin puuvillainen lasten kevätpipo samoilla väreillä ja muutenkin samantyyppinen...mutta hinta 34,90 tuntui suolaiselta. Joten teinpä sitten pipon itse tänään, langat pipoon kustansivat alta pari euroa. :-)

Woops

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevätpipo Mylle

Neuloin pipon Novita Miami-langalla ja 3 1/2 paksuisilla puikoilla. 

Aloitin luomalla 8 silmukkaa, jotka jaoin neljälle sukkapuikolle. Sitten vaan neulomaan ympyrää. ;-) Ja joka toinen kerros 8 silmukkaa tasaisesti lisäten. Eli lisäyskerroksella kun jokaisella puikolla on kaksi silmukkaa, niin lisäys joka silmukan jälkeen edellisen kerroksen silmukkapohjukasta kiertäen (ohje). Ja toisella lisäyskierroksella kun jokaisella puikolla on 4 silmukkaa, niin silmukanlisäykset edellisen kerroksen silmukkapohjukasta kiertäen puikon ensimmäisen ja kolmannen silmukan jälkeen. Ja kolmannella lisäyskierroksella ensimmäisen ja neljännen silmukan jälkeen. Lisäyskohta siis pysyy koko ajan samana. Neulomista jatkoin lisäten silmukoita joka toinen kerros kunnes silmukoita oli tarpeeksi eli tässä tapauksessa 88 silmukkaa. Sen jälkeen vaan neulomista kunnes pipolla on riittävästi pituutta, tässä tapauksessa noin 16cm lisää lisäyskerrosten loputtua, koska käänsin reunan sisäpuolelle. (Muutoin Mylle noin 13cm lisäyskerrosten jälkeen olisi suht ok ja Myn päänympärys siis 52cm.)



Raidat tein pipoon pystyyn, koska samalla sain pipolle näppärästi vähän lisää paksuutta kun langat kiertävät pipon sisällä.

Tällä tavalla oli helppo tehdä varmasti hyvin päähän istuva pipo.

Woops

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Huiviliivi

Talvisin tykkään pitää ihan peruspuuvillapaitaa ja siinä päällä neuleliiviä. Okei, myönnetään, useimmiten sitä yhtä. Löysin yksinkertaisen huiviliivin ohjeen ja valmista tuli melko nopeasti. Lankaa kului tekemääni s/m kokoiseen liiviin vähän enemmän kuin ohjeessa kerrotaan, eli reilu 250g.

Ja tällainen siitä tuli:


Pitäisi vielä kehitellä joku kiinnityssysteemi tuohon...

Woops